Tapiola PK2
Tapiolan uusi pääkonttori on suunniteltu joustavaksi niin että tiloja on helppo muunnella tulevaisuuden käyttötarpeiden mukaan.
Tapiola PK2
Neuvottelutilojen ulkopuolella on myös hyödynnetty näyttöjä, joita ohjataan tilojen varausjärjestelmän kautta.
Tapiola PK2
AV-tekniikkaa on aktiivisesti hyödynnetty myös rakennuksen muissa osissa; aulatiloissa, auditoriossa ja ruokalassa.

Tapiola PK2

Tulevaisuuden pääkonttori


Tapiola on Suomen kolmanneksi suurin finanssitalo. Tapiola on vakuutuksenottajien omistama yhtiöryhmä, johon kuuluu neljä vakuutusyhtiötä sekä pankki-, varainhoito- ja kiinteistötoimintaa. Tapiolalla on Suomessa 250 toimipistettä, joista 80 toimistoa.  Tapiolalla on jo nimensäkin vuoksi siteet Espoon Tapiolaan ja pääkonttorin toiminta on tähän asti ollut hajautettuna seitsemään eri rakennukseen Espoossa. Uusi pääkonttori – Espoon suurin toimistorakennus - sijaitsee parin sadan metrin päässä vanhasta pääkonttorista, joka sekin jää uudistuksen jälkeen vielä Tapiolan toimistokäyttöön.

Uusi rakennus on tehty Tapiolan toiminnan tarpeisiin, mutta rakennus on suunniteltu joustavaksi niin että tiloja on helppo muunnella tulevaisuuden käyttötarpeiden mukaan. Rakennuksen bruttoala on 71 000 neliöä, jotka jakautuvat 32 nopaksi kuudessa  toimistokerroksessa ja kolmeen maan alle jääviin tekniikan ja parkkihallien kerroksiin. 1500 Tapiolan työntekijää on nyt muuttanut työskentelemään uuteen taloon. 

Rakennuksen suunnitteluvaiheessa tärkeässä asemassa olivat Arkkitehtitoimisto SARC ja alustavat AV-suunnitelmat tehnyt Pöyry Building Services. Tapiolalla on pitkä historia Visual Conference Groupin kanssa, joka vuorostaan toi projektiin mukanaan Electrosonicin, nykyisen Audico Systemsin. Yhteisissä tapaamisissa asiakkaan kanssa suunnitelmat täsmentyivät ja AV-suunnitelmat päivitettiin vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia. Asiakkaan tavoitteena oli luoda eri tasoisia standardeja neuvotteluhuoneille, joita käytetään tulevaisuudessa myös Tapiolan muissa kohteissa ympäri Suomea.

Uudessa pääkonttorissa tilojen käyttötarpeet muuttuivat ja täsmentyivät vielä rakennusvaiheessa mm. koulutus- ja neuvottelutiloja tehtiin lisää. Nyt pääkonttorissa on 16 korkealuokkaista asiakasneuvottelutilaa ja 64 sisäiseen käyttöön tarkoitettua neuvottelu-, koulutus- ja projektityötilaa. ”Yhteistyö meidän, VCG:n ja Audicon kanssa sujui loistavasti. Selkeä roolitus,  osapuolten välinen luottamus sekä joustavuus johtivat hyvään lopputulokseen. Tämän kokoluokan rakennusprojektissa on äärettömän paljon haasteita ja aikataulupaineita. AV-projektiosa-alueen toiminnassa osapuolet puhuivat samaa kieltä, uskoivat hyvään tulokseen ja työtä tehtiin hyvällä fiiliksellä”, kertoo Tieto-Tapiolan  projektipäällikkö Juuso Ihalainen.

Vihreät ja toimivat yhteydet

Rakennuksen AV-järjestemät kaapeloitiin käyttäen samaa kaapelointia kuin tietoverkoissa. Tämä lähestyminen oli tärkeää myös huomioiden talon toivotun muunneltavuuden. Eri tyyppisten neuvottelutilojen varustus on suunniteltu käytön mukaan. Projektineuvotteluhuoneissa on 57 tuumaiset LCD näytöt ja neljän tietokoneen liitännät. Asiakasneuvottelutilat ovat varustettu isoilla, jopa 70 tuumaisilla, LCD-näytöillä ja käytön helppouden varmistamiseksi neuvotteluhuoneen järjestelmiä ohjataan AMX:n langattomilla kosketusnäyttöohjauspaneeleilla.

Ympäristön huomioiminen on tärkeä osa Tapiolan toimintaa. Uudessa rakennuksessa ympäristö- ja energia-asiat on otettu huomioon kaikissa osissa rakentamisesta lähtien.  Matkustamisen vähentäminen ja sitä kautta myös työhyvinvoinnin edistäminen, voimavarojen ja ajan säästäminen ovat maan kattavassa yrityksessä olleet tärkeässä asemassa. Tapiolalla on ympäri Suomea aktiivisesssa käytössä videoneuvottelulaitteet ja uuteen rakennukseen haluttiin uuden sukupolven tekniikka käyttöön. Neljä huonetta varustettiin Visual Conference Groupin toimittamilla Tandberg Telepresence T1 -videoneuvottelujärjestelmillä.

Neuvottelutilojen ulkopuolella on myös hyödynnetty näyttöjä, joita ohjataan tilojen varausjärjestelmän kautta. Informaation jakaminen talon väelle ja vieraille tapahtuu aulan ja ruokalan näytöillä, joihin myös Tapiolan toimipisteissä käytössä oleva Digital Signage -järjestelmä laajennettiin. AV-tekniikkaa on aktiivisesti hyödynnetty myös rakennuksen muissa osissa; aulatiloissa, auditoriossa ja ruokalassa. Normaalin esitystekniikan lisäksi auditorio on varustettu kahdella Mitsubishi Full HD -videoprojektorilla ja Dolby Surround -äänijärjestelmällä sekä kolmella HD-kameralla varustetulla Tandberg C90 -videoneuvottelujärjestelmällä.

Audico toimitti myös uuden pääkonttorin äänentoistojärjestelmät. Yleisissä isoissa tiloissa on ennakoitu tulevia tarpeita, mm talon pääaula on varustettu tehokkaalla EAW äänentoistojärjestelmä, jotta suurienkin tilaisuuksien järjestäminen onnistuu ilman ulkopuolelta vuokrattavaa kalustoa.

Tukea vuosiksi eteenpäin

Asiakkaalla oli myös toive saada huolto- ja ylläpitopalvelut järjestelmille samaan yhteyteen, taatakseen investoinneille pitkän elinkaaren ja järjestelmien käyttövarmuuden. Audico räätälöi Tapiolan AV-laitteiden ylläpitosopimuksen asiakkaan toiveiden mukaisesti. 

Uudet laitteet ovat suuri investointi, haluamme varmistaa, että kaikki toimii myös jatkossa. Kokemus toiminnassamme on osoittanut, että laadukkaan ylläpidon ja laitehuollon saanti on tärkeää, painotimme sitä jo projektin tarjousvaiheessa.  Vuosittaiset tarkistukset varmistavat, että toiminallemme kriittiset laitteet pysyvät kunnossa. Audicon tarjoama konsepti oli  meille paras ratkaisu”, Juuso Ihalainen täsmentää.

Audicon tavoitteena on pitkäaikainen kumppanuus Tapiolan kanssa. AV-laitteiden ylläpitosopimuksen avulla huolehdimme siitä että AV-järjestelmät pysyvät kunnossa ja myös kehittyvät tulevaisuuden uusien vaatimusten myötä. 

Kuvat: Mikael Lindén