Neljä vuodenaikaa

Tasoltaan viiden tähden luksushotellissa on 246 erinomaisesti varusteltua huonetta ja sviittiä. Kokoustiloina on 10 muunneltavaa salia, joista suurin, 340-hengen Ballroom, muuntautuu kolmeksi erilliseksi tilaksi. Hotellin 250-paikkaisesessa ravintolassa on keittiön lisäksi show kitchen, jonka kokkien toimia asiakkaat voivat seurata pöydistään. Lentoaseman ulkomaanterminaalien välittömässä läheisyydessä sijaitseva hotelli avattiin 13.8.2007.

Hiltonin yhteistyökumppanina toimivan Doos Arkitekter Ab:n sisustusarkkitehti suunnitteli hotellin luonnonrauhaa huokuvan sisustuksen. Suomen puhdas luonto ja vuodenaikojen vaihtelu olivat arkkitehdin inspiraation lähteinä. Tuloksena syntyi suomalaisuutta modernisti henkivä hotelli kansainväliseen makuun.

Hilton Helsinki-Vantaa Airportin tilat ovat väljät ja valoisat. Sisustuksessa on runsaasti puuta ja kiveä, väreiltään lämpimiä ja maanläheisiä. Huoneissa sekä yleisissä tiloissa on muun muassa maailmankuulun suomalaisen arkkitehdin, Alvar Aallon, suunnittelemia kalusteita. Hotellin sisääntuloaulaa somistaa koivikko ja vastaanoton toimistotiloja ympäröi lumista pärekattoa muistuttava seinäpinnoite.

Valaistus luo hotellin tunnelman

Hotellin sähkö- ja valaistussuunnittelun perustana oli Hiltonin käyttötilannesuunnitelma, johon sisältyivät tavoitteet ravintolan, kokoustilojen, käytävien, kuntosalin, saunojen ja yleisten tilojen valaistuksen muunneltavuudesta eri tilanteiden ja vuorokaudenaikojen mukaan. Vaativien erikoiskohteiden sähköurakointiin keskittynyt Sähköarina Helsinki Oy määritteli yhdessä Helvarin jälleenmyyjän, johtavan AV-järjestelmä integrointiin erikoistuneen Audico Systemsin kanssa tarvittavat laitteet ja muokkasi suunnitelman työpiirustuksiksi.

"Projektin lähtökohdat olivat avoimet ja aikataulu kiireinen. Tarvitsimme luotettavasti toimivan ja kustannustehokkaan valonohjausjärjestelmän. Vertasimme eri vaihtoehtoja ja valitsimme Helvarin Imagine-valonohjauksen", perustelee Kalervo Vaattovaara, Sähköarina Helsinki Oy:n tekninen johtaja.

Audico Systems toimitti ja käyttöönotti valaistusjärjestelmän laitteineen. Helvar Imagine -valonohjausjärjestelmän avulla hotellin eri tilojen valaistusta voidaan muuntaa vaivattomasti ohjauspaneeleista.

"Hotellin tilat ovat ilmeeltään hyvin luonnollisen näköiset, puuta ja kiveä. Valaistuksella voimme muuntaa tilat nopeasti eri tunnelmaisiksi. Esimerkiksi kokoussali muuttuu helposti viihtyisäksi bankettitilaksi, jossa ovat pyöreät pöydät, kynttilät ja tunnelmaan sopiva valaistus", kertoo Hiltonin IT-päällikkö Matti Kuosmanen.

Valonohjauksen avulla hotellissa otetaan huomioon eri vuodenajat ja luodaan erilaisia tunnelmia asiakkaiden tarpeiden mukaan. Valonohjauksella valaistusta optimoidaan myös eri päivänvalotilanteiden mukaan ja pystytään säästämään energiaa.

Modernit neuvottelutilat

Kansainväliset vieraat ja AV-laitteiden vaihtelevat vaatimukset vaativat monipuolisen järjestelmän. Neuvotteluhuoneet on varusteltu huippuluokan AV-järjestelmillä, jotka ovat helposti hallittavissa AMX-kosketusnäytöillä huoneiden ovensuissa. Kosketusnäytöillä hallitaan valoja, projektoreita, verhoja, näyttöjä, äänijärjestelmää ja eri ohjelmalähteitä kuten tietokoneita ja DVD-soitinta.

Haastena oli saada jokaisen huoneen järjestelmä toimimaan sekä itsenäisesti että saumattomasti, kun huoneiden kokoa muutetaan. Luonnollisesti, AV-tekniikan ohjaus on integroitu tilojen valonohjaukseen. Suuren kokoussalin kattoon on yleisvalaistuksen lisäksi rakennettu valokuidusta mittava valoteos, "revontulivalaistus". Teoksen valon värit saadaan vaihtumaan ja kulkemaan aaltomaisesti salin laidasta toiseen kuin revontulen välke Suomen Lapin talvitaivaalla. Hotellin tilojen valaistus ja valonohjaus on saanut paljon kiitosta asiakkailta.

Teksti: Juhana Päivärinta/Helvar & Audico Systems
Kuvat: Johan Stenberg/Helvar & Audico Systems