Edessä on autoilureissu mökille toiselle puolelle Suomea ja sinne pitäisi päästä joutuisasti.  Päätämme kumppanini kanssa seurata ajon aikana https://liikennetilanne.tmfg.fi -nettisivuja. Löydämme sieltä reaaliaikaista tietoa, jos matkan varrelle osuu ruuhkia ja häiriöitä, kuten onnettomuuksia, tietöitä tai muuttuvia nopeusrajoituksia. Kamerakuvat pääteiden varsilta kertovat ajokelin muutoksista. Matka sujuu hyvin, ja olemme illalla perillä tunnin tavallista nopeammin.

Muun muassa tällaista tietoa tuottaa ITM Finland (Intelligent Traffic Management). Se seuraa tieliikennettä ja tuottaa asiakkailleen dataa, joka parantaa liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. ITM on monimutkaisen organisaatiokaavion mukaan osa Suomen valtion omistamaa liikenteen erityistehtäväkonsernia TMFG (Traffic Management Finlandia), joka ohjaa liikennettä teiden lisäksi myös raiteilla, merellä ja ilmassa.

Yksikönpäällikkö Harri Seppinen ITM Finlandista kertoo, että tieliikennettä seurataan yötä päivää neljästä  liikennekeskuksesta – Helsingistä, Turusta, Tampereelta ja Oulusta – yhteensä noin 50 liikennepäivystäjän voimin.

Poliisi valvoo liikennettä, mutta ITM Finlandin lakiin kirjattu tehtävä on seurata valtateiden liikennevirtoja ja tunneliosuuksien turvallisuutta sekä huolehtia häiriönhallinnasta ja operoida sähköisiä nopeusrajoitustauluja ja opasteita.

”Meidän päivystäjämme ottavat vastaan myös tienkäyttäjän linjan 100 000 puhelua vuodessa. Ihmiset soittavat ja kertovat akuuteista vaaratilanteista, esimerkiksi tielle kaatuneesta puusta. Linja on tärkeä tieverkon tilannekuva, josta ohjaamme tiedot välittömiä korjaustoimenpiteitä varten esimerkiksi pelastuslaitokselle ja vastaavalle aliurakoitsijalle”, Seppinen sanoo.

Sensoreita ja savunpoistojärjestelmiä

Pääsiäinen, juhannus ja joulu ovat tieliikennekeskusten sesonkiaikaa, koska silloin teillä on eniten liikkujia. Asvalttiin upotetut liikenteenlaskentasilmukat rekisteröivät autojen virtaa ja kertovat ruuhkan määrästä. Liikennekeskukset antavat juhlapyhinä tilannekatsauksia televisioon ja radioon ja tuottavat päivittäin liikennetiedotteita teiden poikkeustilanteista, kuten tietöistä ja onnettomuuksista.

Monien autovalmistajien järjestelmät ja navigaattoripalveluja tuottavat yritykset käyttävät tieliikennedataa jo nyt hyväkseen. Jos esimerkiksi tapahtuu onnettomuus tai liikenne ruuhkautuu, palvelut ehdottavat ajajalle toista reittiä. Liikennevirtojen määrät ohjaavat myös infran kehittämistä, koska ELY-keskukset suunnittelevat pitkälti liikennedatan perusteella mihin kannattaa tehdä leveämpi tie tai seuraava moottoritieosuus. Tilastojen mukaan Suomen vilkkain tie on Kehä 1 pääkaupunkiseudulla, jossa yhteen suuntaan liikkuu keskimäärin 70 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

”Tunneleiden liikenne vaatii paljon tekniikkaa: sähköisiä nopeusrajoitusmerkkejä, savunpoistojärjestelmiä, varmennettua sähkönjakelua ja hätäpoistumisreittejä. Me valvomme ja etäohjaamme niiden toimintaa tieliikennekeskusten näytöiltä ja ohjaimilta”, Seppinen taustoittaa.

Suomen pisin tunneli on Tampereen Rantaväylän tunneli, joka on 2,3 kilometriä pitkä. Se on maamme ensimmäinen tunneli, joka on varustettu sprinklerijärjestelmällä. Tunnelin valaistus on normaalia keltaista väriä valkoisempi led-valojen ansiosta. Ongelmatilanne tunnelissa syntyy yleensä peräänajosta tai kaistanvaihdosta aiheutuvasta peltikolarista.

Huomispäivän älykäs liikenne

Digitalisaation myötä liikenteen infran, ajoneuvojen ja liikkujien välinen tiedonsiirto kehittyy nopeasti. Älykäs liikenne on jo tätä päivää, ja sitä varten ITM Finland jakaa tietoa avoimena datana myös yksityisten palvelukehittäjien käyttöön.

Autojen automatiikka pitää huolta turvaväleistä, kaistanvaihdoista ja nopeusrajoitusten noudattamisesta. Tulevaisuudessa automatiikka menee yhä pidemmälle, ja kuljettajan tarvitsee puuttua ajamiseen vain poikkeustilanteissa.

Audico on solminut Traffic Management Finlandin kanssa puitesopimuksen salitekniikan AV-järjestelmistä. Se tarkoittaa liikennevalvomoiden laitteiston asteittain etenevää uudistamista ITM Finlandin lisäksi myös yhtiön raideliikennettä valvovassa Finrailissa, meriliikennettä valvovassa VTS Finlandissa ja lennonvarmistuksesta huolehtivassa ANS Finlandissa.

Audicon valvomojärjestelmien myyntipäällikkö Jukka Oksanen kertoo, että sopimus velvoittaa yhtiön järjestämään valvomoiden työpisteille ja videoseinille tarvittaessa myös huollon ja ylläpidon lyhyellä vasteajalla vuoden jokaisena päivänä.

”Sopimuksemme kuuluu ns. kriittisyysluokkaan. Sen mukaan emme voi vapautua velvoitteistamme edes force majeure -tilanteessa. Sellaisessa kuin esimerkiksi koronapandemia”, Oksanen muistuttaa.

 

Teksti: Tom Nyman

Kuva: ITM Finland