Öljynjalostamon paloasema valmiudessa yötä päivää

Infotaulu Kilpilahden teollisuusalueen pääportilla kertoo, että edellinen onnettomuus täällä on sattunut 13 päivää sitten. ”Se oli liukastuminen, niin kuin suurin osa täällä tapahtuvista onnettomuuksista”, kertoo Nesteen Porvoon jalostamon kiinteistöpäällikkö Esko Koho.

Hän ajeluttaa meitä ympäri valtavaa jalostamoaluetta, joka on Euroopan nykyaikaisimpia. Täällä on öljynjalostamon lisäksi voimalaitos, satama, rautatieterminaali, teknologiakeskus, paloasema, petrokemian tehdas ja Borealiksen muovitehdas.

”Työturvallisuus on tällaisessa paikassa etusijalla ja kiinnitämme siihen erityistä huomiota. Jos jotain sattuu, jokaisen alueella olevan on kuultava hälytys ja toimintaohjeet nopeasti kovankin metelin yli”, Koho sanoo.

Yhteistyöllä saatiin hyötyä

Kun Porvoon jalostamon väestönvaroitus-, poistumishälytys- ja turvakuulutusjärjestelmä uusittiin, Elektro-Arola ja Audico Systems toimittivat laitteiston. Audico Systems toimitti alueen eri rakennuksiin asennetut Audico Avec G2 -sisäkuulutusvahvistinkeskukset. Elektro-Arola vastasi YLLI-järjestelmäliitäntäyksiköistä ja ulkohälyttimistä eli suurtehosireeneistä, jotka sijoitettiin korkeisiin paikkoihin kuten mastoihin ja rakennusten katoille. Elektro-Arola vastasi myös VORO-ohjelmistoratkaisusta, jossa sekä sisä- että ulkojärjestelmiä hallitaan yhteisellä käyttöliittymällä. Digitaalinen järjestelmä käyttää Kilpilahden IP-turvaverkkoa tiedonsiirtoyhteytenään.

”Yhteistyö osoitti voimansa tässä hankkeessa. Kaksi suomalaisyritystä pystyi yhdessä tarjoamaan asiakkaan haluaman kokonaisratkaisun, joka vaati myös uutta tuotekehitystä. Yksin emme ehkä kumpikaan olisi olleet vahvimmillamme näin vaativassa hankkeessa”, sanoo Elektro-Arolan toimitusjohtaja Kalle Arola.

Kuulutukset hälytysten tukena

Keskellä aluetta sijaitsee paloasema, jossa töitä tehdään ympäri vuorokauden. Hälytysmestari Teemu Hämäläinen ajaa joka maanantai klo 12 keskusvalvomosta kuulutusjärjestelmän viikkokokeilun, jolla testataan, että järjestelmä toimii. Vaaramerkki kuuluu koko teollisuusalueella ja tuulen suunnasta riippuen usein myös alueen liepeillä Porvoossa ja Sipoossa.

Jalostamon palokunnassa on 45 työntekijää. Heillä oli 460 tehtävää viime vuonna. Niistä 367 oli kiireellistä, jolloin paikalle kiirehtii päivystävän palomestarin lisäksi ambulanssi ja kaksi sammutusautoa.

Kiireellisiä tehtäviä ovat esimerkiksi automaattipalohälytykset, tulipalot, syttymät sekä ensivaste- ja varmistetehtävät. Palokunnan kalustoon kuuluu järeää raivaus- ja öljyntorjuntakalustoa sekä rekalla vedettäviä suurtehopumppuja, jotka tuottavat 20 000 litraa vettä minuutissa. Tarvittaessa jalostamon palokunta saa apua Porvoon ja lähialueiden palokunnilta.

Are Oy huolehtii Nesteen Porvoon jalostamon kiinteistöjen yllä pidosta. Järjestelmäasiantuntija Jorma Huttunen Aresta kertoo, että alue on lähes jatkuvassa muutoksessa. Vanhaa saneerataan tai puretaan ja uutta rakennetaan tilalle. Sitä mukaa myös hälytysjärjestelmiä laajennetaan ja päivitetään.

”Nykyaikaiset hälytys- ja kuulutusjärjestelmät ovat harpanneet kauaksi summereiden ja palokellojen ajasta. Turvallisuuden kannalta selvä edistysaskel on uuden järjestelmän vikadiagnostiikka. Se kertoo, jos kuulutus ei kulkeudu jonnekin ja laitteisto tarvitsee huoltoa”, Huttunen kertoo.

Teemu Hämäläisen mukaan vaaratilanteessa nopeutta ja täsmällisyyttä lisää se, että valvoja pystyy näytöltä ohjaamaan hälytyksen tai kuulutuksen vain tiettyyn kohteeseen. Se on tärkeää, koska kaikki hälytykset eivät koske koko aluetta. Nykyään hälytyksiin liittyvät myös kuulutukset, jotka kertovat ihmisille tarkasti, kuinka kulloinkin tulee toimia.

Teksti: Tom Nyman
Kuvat: Neste Oyj ja Audico